sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu 2014

Meidän joulu:






tiistai 11. maaliskuuta 2014

Vauvakirjat

Suunnittelin ja askartelin itse vauvoillemme vauvakirjat ensimmäisen vuoden tapahtumista. 
Kauppojen kirjat ei jotenkin sytyttäneet, joten parempi oli tehdä itse. 
Kova homma näissä oli, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen!
Nyt vaan täyttelemään näitä :)

Tytön kirja:


Pojan kirja:


tiistai 28. tammikuuta 2014

Perhosia

Josko tänä vuonna aktivoituisin synttärikorttien lähettämisessä? 
Ainakin kortteja on kertynyt sen verran, 
että pitkälle syksyyn nämä riittävät.

Tässä taas muutama uusi kortti:


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Project Life

Innostuin Project Life -tyyppisestä skräppäämisestä,
koska tavalliseen skräppäämiseen menee minulta niin paljon aikaa
ja kuvia on kertynyt eri aihepiireistä jo vuosien ajan 
etten millään saisi kaikkia haluamiani kuvia kansien väliin.

Olen mm. skräpännyt meidän häämatkasta (vuonna 2011) kansiota nyt kaksi vuotta
ja vieläkin siitä puuttuu pari leiskaa... 
Tämän lisäksi haluaisin laittaa kaikista muistakin matkoista kuvat kauniisti esille,
mutta tällä tahdilla se ei tulisi tapahtumaan koko minun elinaikanani.

Niinpä aloittaessani nyt ensimmäistä kertaa omaa Project Life -projektiani (kuluvasta äitiyslomavuodestani 2014) laajensin taskuskräppäämistä myös muille aihealueille. 

Vuodesta 2014 aion skräpätä aina yhden sivun / viikko, 
mutta muista aihealueista aina kun ehdin ja on innostusta. 
Samalla keksin käyttöä myös säläpapereille, joita on kertynyt jo usean vuoden ajalta. 
Kävin koko sälälaatikkoni läpi ja leikkasin paperit joko 4x6 tai 3x4 kokoisiksi palasiksi, 
jolloin paperit mahtuu project life -muovitaskun lokeroihin. 

En aio esitellä skräppäyksiäni tämän enempää blogissani, 
koska valokuvat ovat mielestäni liian henkilökohtaisia. 
Tässä kuitenkin ensimmäinen sivu koiramme Lumin kansiosta,
jota aion hiljalleen väkertää.

Taskut 4x6 ja 3x4 kokoisia
Nämä kaikki palat on leikattu silppulaatikon aarteista

Tällä hetkellä minulla on skräppäyksen alla seuraavia aihepiirejä:
Meidän häät (smashbook)
Oma elämänkerta (perinteinen skräppäys)
Kummipojan kansio (perinteinen skräppäys)
Lumin kansio (taskuskräppäys)
Äitiyslomavuosi 2014 (taskuskräppäys)
Matkakuvat (taskuskräppäys)

perjantai 24. tammikuuta 2014

Tuunatut smashbookin kannet

Tiimarin loppuunmyynnistä tarttui mukaan hääaiheinen smashbook. 
Kirjan kansi oli vähän tylsä, joten tuunasin sen mieleisemmäksi.

Ennen
Jälkeen

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ei pöllömpää

Tykkään tosi paljon kaikista pöllökuvista 
ja tällaiset huopapöllöt tarttui joskus askartelukaupasta mukaan. 
Jonkin aikaa nämäkin ovat kaapissa odotelleet, 
mutta nyt iski inspiraatio ja sain pöllöt käyttöön.

Tykkään näistä korteista hurrrrjan paljon!

Pöllö nro 1

Vihreässä kortissa on paikka tagille / lahjakortille

Pöllö nro 2 ja 3



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

A Love Story - albumi

Jo kauan hyllyssä käyttämättömänä ollut Tildan kaunis paperipakkaus pääsi vihdoin käyttöön sopivan projektin osuessa kohdalle. Paperit on kaksipuoleisia, joten ne sopivat hyvin tähän taskualbumiin, jossa paperin molemmat puolet tulevat näkyviin. 
Inspiraation tähän albumiin hain you tubesta. Halusin käyttää BIA-laitettani nyt kun sen taas kaivoin tuolta hyllyn kätköstä esiin :) 

Superimelä, mutta muuten kiva albumi jää nyt odottelemaan täyttämistä:

Kansi
Takakansi
Albumi koostuu kuudesta taskusivusta
Etutaskuissa on tageja
Ja keskitaskuissa myös
Aiheeseen sopivia tekstejä löytyi myös hyllystä
Vain kuuden sivun albumistakin saa aikaan melko paksun