maanantai 17. tammikuuta 2011

Ensimmäinen ompelutyö

Eipä ole tullut tänne päivitettyä aikoihin mitään! Tosin ei ole ollut inspiraatiota eikä aikaakaan luoda käsillä mitään uutta. Askarteluinspiraatio on tällä hetkellä ihan kateissa. Syyksi epäilen käsiin räjähtänyttä toimistoamme. Siellä ei voi enää tehdä töitä eikä askarrella, koska tilaa ei yksinkertaisesti ole riittävästi! Ongelmaan on kuitenkin tulossa ratkaisu... Takkahuoneesta on hyvää vauhtia suunnitteilla askarteluhuone :) Sitten voisi ihan oikeasti keskittyä toimistossa töihin ja askartella aivan eri huoneessa - ihanaa!

Sain joululahjaksi ompelukoneen, jota olin toivonutkin kovasti. En ole ommellut sitten yläasteen, eli yli 10 vuoteen! Ensimmäinen ompelukseni oli kirjakassi. Tätä ommellessa tuli kertailtua ihan perus ompelutekniikoita. En olisi osannut edes laittaa lankoja koneeseen ilman tarkkoja ohjeita :) Eli kassi oli oikein hyvä valinta harjoitteluun - ei lainkaan vaikea ja pystyi vähän soveltamaan ohjetta. Toiseenkin kassiin on kankaat ostettuna, mutta en viitsi alkaa tehdä ennen kuin saan tilaa raivattua ja koneelle ihan oman vakituisen paikan.

Kassista tuli kiva, ja se on oikein käyttökelpoinen.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Viimeiset joulukortit

Edellisestä postauksesta on kulunut pieni ikuisuus. Muutamia kortteja on välissä valmistunut, mutta olen unohtant kuvata ne. Kiirettä on pitänyt! Tänään tein vielä kaksi korttia. Näiden pitäisi olla tällä erää viimeiset tälle joululle. Hyvin yksinkertaisella linjalla mennään, koska muutakin tekemistä riittää.
Näiden korttien myötä: 
Hyvää Joulua!

maanantai 29. marraskuuta 2010

Helmitähdet

Innostuin tekemään helmitähtiä. Kivoja näistä tuli, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi virittää niitä ikkunaan. Kuvista on vaikea saada edustavia, koska valoisaa aikaa on päivässä niin kovin vähän!



torstai 25. marraskuuta 2010

Kaulakoru paksusta hopealangasta

Tästä korusta tuli lempparini.


Aivan kamala tätä oli tehdä, mutta oli vaivan arvoinen. Hopealanka oli paksu ja vaikea vääntää. Oli kädet aika kipeät tämän jälkeen!


Sydänlukko löytyi viikonloppuna käsityömessuilta, Tampereelta.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Lisää hopeakoruja

Hopeakorukurssi on nyt ohi. Tällaisenkin setin sain siellä aikaiseksi.



sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Hopeakorukurssin ensimmäisenä työnä tein helpon vaijerikorun.





Värit eivät pääse täysin oikeuksiinsa kuvassa. On vaikeaa kuvata kun on niin pimeää koko ajan.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Hopearannekoru

Eilen se vihdoin alkoi, hopeatyön alkeet nimittäin. Rahaa palaa aivan tautisesti, mutta niinhän se aina on kun aloittaa uuden harrastuksen. Tässä on ensimmäinen työni, rannekoru.


Pelkkä hopeaketju ei minun silmääni hivele, mutta kun siihen lisätään helmiä, homma toimii. Sahaaminen oli aika keljua puuhaa. Peukalon tyvi kipeytyi ja on selvästi turvoksissa. Huomenna pitäisi taas sahailla, katsotaan kuinka käy :)